Harjoittelimme koulussa www-sivujen tekemistä Expression Web ohjelmalla. Se olisi ollut hieman helpompaa, jos ohjelma olisi ollut suomen kielinen, mutta onneksi opettaja neuvoi koko ajan mitä pitää tehdä. Itsenäisesti se ei olisi ainakaan minulta onnistunut. Tein harjoitus sivut harrastuksistani. Samalle kertaa kun olimme saaneet ne valmiiksi saimme suunnitella paperille toiset sivut joiden aiheen sai keksiä itse. Keksin oman "kukka ja multa -yrityksen" :D, ja kerkesinkin aloittaa sivujen työstämistäkin. Seuraavalla oppitunnilla jatkoimme sivujen tekemistä ja osa oppilaista veivät sivut nettiin opettajan johdolla. Minä en kerennyt saada sivuja vielä valmiiksi, mutta opettaja sanoi, että voi seuraavalla kerralla ohjeistaa loppuille opiskelijoille sen. Tunnit olivat ihan mukavia. Sai käyttää luovuuttaan, mutta samalla myös oppi miten tehdään omat nettisivut ja miten ne viedään nettiin.